OIGG on traditionaalisen irlantilaisen musiikin yhtye Pohjos-Pohjanmaan vihreiltä nummilta.
OIGG kuoriutui lähes 15 vuotta sitten huilistin ja pianistin duona. Ensimmäisiä kappaleita bändin listalla oli Old Grey Goose, ja soittajilla oli kättä ja jalkaa paketissa. Näinpä yhtyeen nimeksi muodostui Old Invalid Grey Geese, ja käytännöllisyyden vuoksi käyttöön tuli lyhennelmä OIGG. Myöhemmin OIGG:n pesue on kasvanut viisihenkiseksi bändiksi haitarin, viulun ja oktaavimandoliinin tultua mukaan.
Diatonisten haitarien, viulun sekä huilun melodioita rytmittää ja harmonioi pianon ja oktaavimandolinin saumaton yhteistyö. Ohjelmistossa on sopusoinnussa niin vanhan kuin uuden kerrostuman instrumentaaleja ja laulusävelmiä.
Uusia ulottuvuuksia OIGGn soundiin on tuonut uutukainen koneistohuilu sekä menevimmillä keikoilla jytkähtelee niin stomp box kuin oktaavimaniskan möreät taajuudet.